LYHYEN KAAVAN ASTROLOGIAN HISTORIA

Ihmisen on usein tyydyttävä siihen että asioiden alkuperä häviää historian hämärään. Astrologia ei ole tästä poikkeus. Normaali käsitys astrologian alkuperästä ja syntyvaiheista on puutteellinen ja suuriakin aukkoja tietoudessa voi yhä olla. Tavallinen historian käsitys on että tähtitaivaan ilmiöiden tarkkailu on saanut vauhtia Kaksoivirranmaan varhaiskulttuureissa. Sumerit, heitä seuranneet Babylonian asukkaat aloittivat varsin järjestelmällisen taivaan ilmiöiden havainnoimisen vuosituhansia sitten. Kuningas Argoksen (n. 2870) aikana tähtitaivaan ilmiöitä porraspyramideista havainnoivat papit saivat tehtäväkseen myös ennustusten laatimisen. Tuon ajan astrologia oli kokonaan arvovaltainen pappisluokan hallitsema tehtävä, se oli pyhää ja suljettua tavalliselta kansalta. Myös kuninkaat ja muut arvohenkilöt joutuivat ottamaan huomioon mitä papeilla oli sanottavaa tähtitaivaan enteistä.

TAIVASENTEET

Astrologian alkuidun muodostivat taivasenteet - näin sanoo sovinnainen historiankirjoitus. Opittiin näkemään että taivaalla tapahtui säännöllistä liikettä. Planeetat, taivaan kiertolaiset palasivat säännöllisesti tiettyyn kohtaan taivasta väliajoin, joka opittiin ennustamaan kerättyjen havaintojen pohjalta. Planeetat ruumiistivat mytologian suuria jumalia, ja niitä pidettiin elävinä olentoina. Myös taivaan tuhansien tähtien joukosta opittiin havaitsemaan kuvioita, joista pitkän aikajakson kuluessa kehittyivät eläinradan tähdistöt. Auringon aseman vaihtelu vuodenaikojen mukaan merkitsi myös ensimmäisiä suuria yhtymäkohtia maan ja taivaan välillä. Vielä varhaisempaa perua on kuitenkin Kuun liikkeiden ja vaiheiden liittäminen maan ja kasvillisuuden hedelmällisyyteen. Yöllisenä vaeltajana Kuun tähdistöjä oli vielä helpompi havaita kuin Auringon. Kuu-astrologia on siten vanhinta astrologian kerrostumaa ja palautuu kivikaudelle asti kaikkein primitiivisimmissä muodoissaan.

KAKSOISVIRRANMAAN ASTROLOGIAN LUONNE

Taivasenteet ja varhainen astrologia koski vain korkeinta maan johtoa ja koko kansaa. Astrologia oli aluksi puhtaasti kollektiivista. Kuningas edusti jumalallisia voimia ja oli siksi myös tähtitaivaan jumaluuksien kanssa yhteydessä. Se mikä tapahtui taivaalla, kanavoitui kuninkaan kautta koko kansan ja maan elämään. Valtakunnan kohtalo sodan ja rauhan töissä, viljasato, kadot, luonnonmullistukset olivat astrologisten ennusteiden polttopisteessä. Kun käsitys eläinradan tähdistöistä kehittyi, planeettojen säännönmukainen liike opittiin laskemaan. Kuu, Aurinko ja viisi planeettaa oli helppo havaita tähdistöjä vasten. Eläinradan "portit", neljä kardinaalista kohtaa määriteltiin jo n.1300 eKr. Kevätpäivän ja syyspäivän tasaus, kesäpäivän ja talvipäivän seisaus muodostivat eläinradan neljä kulmaa. Eläinradan merkkisymboliikkaan liittyy paljon selvittämätöntä. Missä ja milloin päädyttiin meille tuttuihin Oinaaseen, Härkään, Kaksosiin jne., ei ole selvää. Eläinratakin kehittyi ilmeisesti vasta vähitellen. On arvioitu että noin 150 j.a.a. eläinradan tähdistöt ja 12 astrologian käyttämään merkkiä olivat synkronissa. Siitä lähtien kevätpäiväntasauksen prekessioliike vie sideerisiä tähdistöjä taaksepäin ja merkkien ja tähdistöjen ero on nykyään n. 24 astetta.

Kuun ja Auringon pimennykset olivat kaikkein dramaattisimpia taivan tapahtumia ja saivat suurta huomiota. Pimennysten sijainti taivaalla tulkittiin koskevan valtakunnan eri osia. Pimennyksistä odotettiin aina jotain pahaa, kuninkaan tai kuningassuvun kuolemia, sairauksia, sotatappioita tai kuivuutta. Babylonian astrologiasta siirtyi vaikutteita Egyptiin, jossa rikas kulttuuri sulatti sitä omiin perinteisiinsä. Molemmissa kulttuureissa lähtökohtana oli se että planeetat ja taivaan ilmiöt edustivat huikeasti ihmisen yläpuolella olevia jumalia. Niiden tahdon alle ihmisen oli nöyrryttävä. Ilmeistä oli että tähdistöt olivat aluksi sideerisiä, sittemmin vasta myöhemmin siirryttiin käyttämään ns. trooppista eläinrataa, jossa fiksattu alkupiste on aina Auringon saapuminen kevätpäivän tasaukseen. Tätä pidetään eläinradan alkukohtana, 0 astetta Oinasta.

KREIKKALAISTEN PANOS

Länsimaisen astrologian kannalta kuitenkin babylonialaisten ajatusten iirtyminen Kreikkaan oli ratkaisevaa. Berosus opetti Kaksoisvirranmaan oppeja Kosin saarella 200-luvulla eKr. Hänen välitystyönsä oli hedelmällistä, ja rationaaliset kreikkalaiset tarttuivat astrologiaan paljon systemaattisemmin kuin edeltäjänsä. Pian siitä kehittyi malli, jota voi kutsua klassiseksi astrologiaksi. Se sisälsi jo kaiken sen aineksen, joka sittemmin siirtyi keskiajalle ja vaikutti vielä arabialaisten välittämänä pitkälle länsimaiseen astrologiaan 1400- ja 1500-luvuilla. Kaikilla tasoilla, matemaattisella, tulkinnallisella ja ihmiskäsityksen tasolla kreikkalaiset viimeistelivät astrologian pitkälle. Planeetat, huoneet, merkit ja aspektit sekä monet muut nykyisenkin astrologian tulkinnan tekijät saivat muodollisen merkityksen. Valmiuksien ja tiedon kasvu aiheutti sen että horoskooppeja oli helpompi laatia myös tavallisille ihmisille. Horoskooppi muuttui yksilölliseksi.

TETRABIBLOS - ASTROLOGIAN RAAMATTU

Klassinen astrologia kiteytyi Kreikassa Ptolemaioksen (100-178) Tetrabiblokseen, laajaan teokseen, jossa tekijä kokosi aikansa astrologian vaikuttavaan asuun. Tetrabibloksesta tulikin jotain vastaavaa mitä Aristoteleen ajattelu edusti vuosisatoja eteenpäin. Tämä astrologian perinne siirtyi Roomaan kuten muukin kreikkalainen kulttuuri. Myöhempinä vuosisatoina se edusti astrologian "virallista ääntä". Aristoteleen oppi hierarkkisesta maailmanmallista tarjosi siihen sitten ylärakenteen, kosmologian, joka osoittautui pitkäikäiseksi astrologian liittolaiseksi. Maailmankuvan keskuksena oli ensimmäinen liikuttaja, sen alapuolella kiintotähdet ja sen jälkeen planeetat ja viimein meidän maamme. Ensimmäinen liikuttaja, jumala, oli myös ensimmäinen syy, ja syyn ja seurausten ketju kulki siististi ylhäältä alaspäin niin että maan asukkaiden elämää ohjasivat planeetat. Ne ilmaisivat ylempää tahtoa vaihtuvilla liikkeillään maan ympäri, joka koettiin aurinkokunnan keskukseksi. Tämän muodollisen kehityksen jälkeen seurasi vuosisatoja kestänyt taantuma, jonka aiheutti kristinuskon nousu ihmisen sielun ainoaksi pelastajaksi. Niinpä astrologia "karkasi" arabialaiseen kulttuuriin kokien matkallaan pieniä muodonmuutoksia.

ISLAM JA ASTROLOGIA

Arabialaisten osuus astrologian historiassa oli merkittävä. He kehittivät matemaattisia menetelmiä ja kiinnittivät huomiota historiallisiin, suuriin planeettasykleihin. Astrologisen kosmologian aristoteliseen perustaan he eivät kajonneet vaan pitivät sitä itsestäänselvänä. Laajalle levittäytyneen arabialaisen kulttuurin kirjailijoiden teoksia ja käännöksiä ilmestyi paljon myöhemmin keskiajalla Euroopan kulttuurikeskuksissa.

HUMANISMI JA RENESSANSSI

Humanismin alku oli myös astrologian kultaisen kauden alkusoitto. Vanhat käsikirjoitukset ja klassiset ajattelijat nostetiin esiin ja myös maagis-hermeettistä perinnettä käännettiin latinaksi. Astrologia nousi jälleen pinnalle, sen opillinen puoli tosin jäi periaatteessa samalle tasolle kuin Kreikassa, ja toisaalta opittiin välttämään selkkauksia kristinuskon dogmien kanssa. Tämä takasi astrologian nousun myös yliopistolliseksi oppiaineeksi. Se liitettiin usein lääketieteen opetukseen tai tähtitieteeseen. Humanismi ja renessanssi laajensivat suuresti astrologian käyttömahdollisuuksia. Yksilön kohtalon ennustaminen oli tavallista syntymäastrologiaa. Sen lisäksi lääketieteellinen astrologia kukoisti, samoin kuin sopivan aloitushetken valitseminen astrologisin perustein yhteisöjen ja yksilöiden hankkeille. Sääastrologialla oli tuolloin suurta merkitystä. Myös maagista astrologiaa oli kuten aina.

Voi sanoa 1400- ja 1500-lukujen kokonaisuutena levittäneen astrologista maailmankuvaa laajalle Euroopan kulttuurikeskuksiin. Erityinen asema oli myös hoviastrologeilla ja neuvonantajilla. He edustivat astrologian ylätasoa ja olivat aikansa oppineistoa ja älymystöä. Italiasta ja Espanjasta Englantiin asti astrologiaa harjoitettiin ahkerasti ja vähitellen syntyi myös tavallisten ihmisten tarpeisiin vastaavaa astrologista käytäntöä. Kansanomaiset kalenterit alkoivat levitä laajalle kirjapainotaidon keksimisen jälkeen. Ne levittivät kaikkein yksinkertaisinta astrologiaa, ja suuntautuivat tavallisiin kansankerroksiin.

MURROSKAUSI

Ajallisesti 1600-luku taas oli paradigman murroksen vuosisata. Tieteelliset löydökset astronomiassa, aurinkokeskeinen maailmankuva, luonnontieteen monet uudet havainnot vakiinnuttivat uuden ajattelun valtavirran: syntyi empiirinen tiede. Se hylkäsi vähitellen kaikki spekulaatioon, pelkkään järkeen nojaavat hypoteesit ja mallit ja korvasi ne havaintoihin ja määrälliseen mitattavuuteen perustuvilla luonnonlaeilla. Aristotelinen kosmologia, johon astrologiankin oli tarttunut, oli staattinen ja hierarkkisesti määräytynyt. Uusi luonnontiede etsi Galileon, Keplerin, Baconin ja Newtonin voimin fyysisesti vaikuttavia säännöllisyyksiä ja lakeja. Tähtivaikutukset olivat tämän ryhmän mielestä joko olemattomia tai vähintäänkin epämääräisiä, joten ne voitiin hylätä. Kuitenkin tämä tieteen voittokulku oli hidasta ja oppineistossa oli runsaasti väliinputoajia, joiden toinen jalka oli maagis-esoteerisessa maailmankuvassa, toinen empiirisessä tieteessä.

Useimmilta jäi huomaamatta millainen oli tämä paradigman jyrkkä muutos; se jakoi maailmankuvan rajusti kahtia. Syntyi tiedettä, joka yritti jo tuolloin selittää kaiken jumalallisenkin kapeasta kokemuksellisesta perustasta käsin kun taas menneisyydessä oli turvauduttu lähinnä teologiaan, joka selitti maallisetkin tosiseikat jumalallisesta ilmoituksesta lähtien. Astrologiakin koki saman jaon, monet sen edustajat vaativat uuden empiirisen havaintomenetelmän soveltamista jotta voitaisiin paljastaa miten astrologia toimii. Toiset taas jatkoivat perinteisellä linjalla. Vastakkaiset mielipiteet ja ajatussuunnat kiistelivät usein julkisesti kirjojen ja lentolehtisten kautta.

ENGLANTI 1600-1700 -LUVUILLA

Englannissa 1600- ja 1700-luvun astrologia eli vielä melko vahvasti. Tosin astrologian pääpaino siirtyi korkealentoisesta astrologiasta ja luonnonfilosofiasta porvarilliselle tasolle. Tuolloin kehittyi astrologin ja asiakkaan suhde nykyisiin mittoihin. Aikakauden tunnetuin astrologi, William Lilly, laati useita satoja, tuhatkin karttaa vuodessa vastaten niiden avulla asiakkaiden moninaisiin kysymyksiin ja käytännön ongelmiin. Muualla Euroopassa hiljainen kausi alkoi jo selvästi 1700-luvun alussa ja koko "valistuksen" vuosisata oli taantuman aikaa. Tämä näkyi ennenkaikkea siinä että astrologia hävisi melko nopeasti yliopistoista. Samaa tahtia katosivat myös astrologiaa ymmärtävät ja sen merkitystä pohtivat oppineet ja kulttuurivaikutteiden välittäjät. Vastavaikutus alkoi 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, jolloin syntyi kansanomainen astrologinen lehdistö, populaarit kalenterit ja ensimmäiset suuren levikin saaneet tähtitaulukot. Luvattu maa oli edelleen Englanti, jossa virallisen tahon hylkäystuomiosta huolimatta oli säilynyt runsas ja elävä populaarinen astrologinen perinne kalentereineen ja vuosijulkaisuineen. Mutta vasta "Raphael" ja "Zadkiel" onnistuivat herättämään suuren yleisön mielenkiinnon kansaan menevillä lehdillään 1800-luvun alkupuolella.

ESOTEERISTA TUKEA

Kehitys muualla oli kuitenkin hidasta ja kannatus vähäistä. Astrologian viimeinen tuleminen alkoi vähitellen käydä ilmeiseksi vasta sitten kun erilaiset esoteeriset perinteet ja suuntaukset olivat hieman ravistelleet länsimaisen kuulttuurin pyhää lehmää, mekaanista tiedettä 1800-luvun lopulla. Spiritualismi, teosofia ja antroposofia muistuttivat ihmisiä ainakin elämän mysteeristä ja ihmisen monikerroksellisuudesta ja avasivat tietä ymmärtää elämää muutenkin kuin mekaanisten ja kausaalisten luonnonlakien kautta. Niiden sisällä ja niiden vaikutuksesta myös astrologia ilmestyi asialliseksi kiinnostuksen kohteeksi 1900-luvun alkupuolella. Toisen maailmansodan aikoihin oli jo kehittynyt myös tutkivaa astrologista perinnettä, joka turvautui lähinnä tilastotieteen menetelmiin. Sota herätti mielenkiintoa astrologiaa kohtaan myös siksi että Hitlerin ja natsien suhde astrologiaan oli kiistelty asia.

ASTROLOGIA 1900-LUVULLA

Kokonaisuuden kannalta kuitenkin Amerikka on nykyisen astrologisen vaiheen syntypaikka. Vaihtoehtoiset liikkeet, kiinnostus itämaisia uskontoja ja esoteerisia perinteitä kohtaan, joka heräsi jo 1960-luvulla henkiin, vakiinnutti myös astrologian osaksi ns. alakulttuuria. USA:n länsirannikko oli edistyksellisten ja radikaalien ajattelijoiden ja "uutta aikaa" synnyttävien liikehdintöjen keskus. Astrologit, kuten Dane Rudhyar, tulkitsivat uudelleen astrologian keskeisen symboliikan ja määrittivät sen tason uudelleen. Syntyi astrologia, joka puhuu lähinnä psykologisten tyyppien ja arkkityyppien tasolla horoskoopin antamista viitteistä. Astrologian toimivuuden todistaminen tilastollisten metodien kautta että psykologian piirissä on saanut pontta 1970-luvulta lähtien vaikka normaalitieteen vastustus jatkuu rituaalinomaisena.

Kaikki eivät allekirjoita ajatusta että kaiken on muututtava tieteeksi ollakseen arvokasta. Kulttuurimme yksisilmäisyydestä ("yksijumalisuudesta") johtuen jonkun pitää olla kaiken yläpuolella sanelemassa mikä on totta, mikä ei, mikä on arvokasta ja mikä roskaa. Astrologian tulevaisuus "tieteenä" saattaa riippua sekä mahdollisista tulevista yksittäisistä edistysaskelista tutkimuksen keinoin, että koko kulttuurimme tiedostamistavan ja paradigman muutoksen syvyydestä. Joka tapauksessa astrologia lunasti paikan vaihtoehtoisena terapeuttisena ihmisen apukeinona ymmärtää itseä 1970-luvulla. Silloin nousu näkyi voimakkaana myös Euroopassa ja pikkuhiljaa myös Suomessa. Ammattiastrologien määrä on USA:ssa n. 5000, Englannissa on voimakas astrologinen perinne, samoin Saksassa ja Ranskassa, jossa tosin väitetään kaupallisen tietokoneastrologian rehottavan suurimmillaan. Suomalainen astrologia on ponnistellut tiensä vaikutteita imien, lainaten ja varastaen kansainväliselle tasolle pienessä mittakaavassa pysytellen. 1900-luvulle tultaessa, keskiluokkaistuminen, koulututtautuminen ja sitä kautta saatava länsimaisen ihmiselle tyypillinen materialistis-mekaaninen maailmankuva kavensivat astrologian mahdollisuutta tulla ymmärretyksi. Samaa kierrettsä lisäsi tieteen varjosta noussut ns. skeptinen liikehdintä, joka hyökkäsi systemaattisesti kaikkea ns. rajatietoa, parapsykologiaa ja ihmisen kokemuksen poikkeuksellisia ulottuvaisuuksia vastaan. Skeptinen propaganda edelleen menee kaupaksi, vaikka koko liikkeen arvovaraukset, ennakkoon lukkoon lyödyt asetelmat, menetelmien epätieteelllisyys ja vääristyneet dogmaattiset ennakkoluulot ja jopa liikkeen johtavien henkilöiden virheet, erehdykset ja ristiriidat niin teorioiden kuin käytännön tutkimuksen tasolla on moneen kertaan paljastettu. Kaikesta tästä on kertynyt jo vaikuttava määrä tietoa.

VIIMEIKAINEN KEHITYS

Astrologian ystemaattinen poissulkeminen kulttuurin piiristä marginaliaan on 1900-luvun perintö, josta astrologia lähti liikkeelle 2000-luvulla. Astrologia on jakautunut moneen kerrokseen, on viikkolehtien "horoskooppeja", joka on äärimmilleen yksinkertaistettua aurinkomerkkiastrologiaa; on populaareja tv-ohjelmia (eerityisesti Etelä-Euroopan maissa ja USA:ssa); on Internetissä tulvivaa viihdettä, automatisoituja konetulkintoja; on ammattilaisten normaalia työtä, karttojen tulkintaa, asiakkaiden tapaamista, konsultoivaa astrologiaa ja on pienen piirin kiinnostuksen kohteena astrologian tutkimus ja sen kriittistä tarkastelua. On astrologisia yhteisöjä, ISARia, AFA:a, Kansallisia ja paikallisia seuroja ja yhdistyksiä. Ja ennen kaikkea on vireää julkaisutoimintaa, kirjallisuutta, joka voi olla myös monentasoista, nollasta sataan pisteen arvoista. Arvokkaita yrityksiä nostaa astrologiaa sille kuuluvaan asemaan on tehty, vaikuttavia konsepteja ovat esittäneet Dane Rudhyar, C.G: Jung, Reinhold Ebertin, Liz Greene, Stephen Arroyo, John Addey, Richard Tarnas - mainitakseni muutamia. Myös akateemisia opintoja voi tehdä astrologiasta. Sophia Centerissä Bath Span yliopistossa voi ottaa astrologian sivuaineeksi ja valmistua maisteriksi (master degree). Kepler-college USA:ssa tarjoaa myös korkeampia opintomahdollisuuksia astrologiassa ja samoin astrologiaa on opiskeltu Zaragozan yliopistossa Espanjassa. Alemmalla tasolla Suomessa ja pohjoismaissa tyypillisesti useimmat työväenopistot ovat poistaneet astrologian ja muut rajateidon alueet opinto-ohjelmistaan.

Joitakin yleisteoksia astrologian historian eri kausista:

Barton, Tamsyn: Ancient Astrology, Routledge, 1994.
Curry, Patrick: A Confusion of Prophets, Collins & Brown, 1992.
Curry, Patrick: Prophecy and Power, Polity Press, 1989.
Garin, Eugenio: Astrology in Renessaince, ROutledge & Kegan, 1983.
Knappich, Wilhelm: Geschichte der Astrologie, Vittorio Klostermaan, 1988.
Koestler, Arthur: Vedenjakajalla, WSOY, 1961.
Lindsay, Jack The Origin of Astrology, Barney & Nobles, 1971.
Nikula, Raimo: Astrologain historia, RAN 1993.
Marshall, Peter: The Magic Circle of Rudolf II, Walker & Company, 2006.
Parker, Derek & Julia: A History of Astrology, Andre Deutsche, 1983.
Tallqvist, Knut: Eläinrata, WSOY 1943.
Tester, Jim: A history of Western Astrology, Bondell Press, 1987.

Takaisin juttuarkistoon 1900-luvun astrologinen kronikka