ELÄINRADAN MERKIT

Astrologia tutkii aurinkunnan jäsenten ja maan suhdetta toisiinsa. Näistä suhteista ja kuvioista luodaan kuvaa ihmisen syntymässä vaikuttaneista perusvoimista. Näitä suhteita on monella tasolla. Kaikkein yksinkertaisinta on lähteä liikkeelle eläinradasta. Eläinrata on geometrisesti pelkkä ympyrä, mutta symboliselta taustaltaan rikas. Eläinradalla on 12 merkkiä, jotka muodostavat kukin 30 asteen viipaleen ympyrästä. Eläinradan merkkisymboliikka tulee kaukaa historiasta alkaen Babylonian muinaisista kulttuureista ja Kreikasta. Kukin merkki kuuluu johonkin neljästä elementistä ja kolmesta toimintamuodosta. Merkki voidaan jakaa vielä pienempiin osiin kuten dekanaattiin, joka on 10 astetta ja merkissä on siten kolme dekanaattia. Vielä hienojakoisempi on intialaisesta astrologiasta peräisin oleva jako dwadeihin (dwadasamsa), jossa merkki jaetaan 12 osaan, jolloin saadaan 2,5 asteen suuruisia jaoituksia. Jokaisen merkin ensimmäinen dwad symboloi merkkiä sinänsä, seuraava dwad seuraavaa merkkiä jne. Tämän mukaan Auringon ollessa 29 astetta Leijonaa, se edustaa toki Leijonaa itseään merkkinsä puolesta, mutta Rapua dwadinsa kautta.

 

TULI - INTUITIO

MAA - AISTIMUS

ILMA - AJATTELU

VESI - TUNNE

1 OINAS: Toimelias, aktiivinen, aloitteellinen, yritteliäs, suorasukainen, aggressiivinen, itsekeskeinen, omapäinen, kilpaileva, lyhytjänteinen, fyysinen, itsenäinen, naiivi. HÄRKÄ: Maanläheinen, aistillinen, konkreettinen, omistava, tuottava, hidas, perusteellinen, säilyttävä, järjestelmällinen, turvaa etsivä, looginen, haltuunottava, keskittävä. KAKSONEN: Monipuolinen, mentaalinen, nokkela, liikkuva, sopeutuva, nuorekas, utelias, tiedottava, tietoa välittävä, vaihteleva, pinnallinen, opportunistinen, hetkellinen. RAPU: Huolehtiva, suojeleva, perinnekeskeinen, ympäristöön tai vanhempiin sitoutunut, herkkä, intiimi, tunnekeskeinen, oikukas, ujo, suojautunut, haavoittuva, sisäistävä.
2 LEIJONA: Itsekeskeinen, dramaattinen, omanarvontuntoinen, autoritaarinen, esiintyvä, ylemmyydentuntoinen, huomion ja tunnustuksenkipeä, egoistinen, periaatteellinen, karismaattinen. NEITSYT: Tehtävä- ja työkeskeinen, huolekas ja huolestunut, tarkka, analyyttinen, rajoittunut, asiallinen, kriittinen, pätevä, keskittynyt, tunteellisesti viileä tai estoinen. VAAKA: Ihmisläheinen, joustava, sosiaalinen, arvottava, tasapainoittava, yhdistävä, kulttuuritietoinen, esteettinen, myötäilevä, huomiokykyinen, vertaileva, tahdoton, taktinen ja strateginen SKORPIONI: Intensiivinen, hautova, syvälle pyrkivä, tahtova, salaileva, läpitunkeva, kyselevä, alitajuisesti latautunut, jähmeä, mustavalkoinen, absoluuttinen, haltuunottava, hallitseva.
3 JOUSIMIES: Laaja-alainen, ulospäinsuuntautunut, sosiaalisesti tietoinen, kantaa ottava, aatteellinen, ideologinen, suureellinen, hävytön, dramaattinen, joukkoihin samastuva, mielipidettä muokkaava, uskoa luova. KAURIS: Asiallinen, työteliäs, järkevä, organisoiva, käytännöllinen, viileä, kurinalainen, periaatteellinen, pragmaattinen, kärsivällinen, kuivakka, tunteeton, järjestelmällinen ja looginen. VESIMIES: Uudistava, humaani, kiinnostunut maailmasta, kokonaisuuksista, edistyksellinen, rationaalinen, teknis-tieteellinen, teknokraattinen, erikoinen, etäinen KALAT: Herkistynyt, ali- ja ylitajuinen, innoittunut, samaistuva, auttava, ylitunteellinen, taiteellinen, uskova, mielikuvituksellinen, hyväuskoinen, epävakaa, luisuva, hallitsematon.


Takaisin etusivulle     Aurinkomerkit   Merkit ja elementit