ASTROLOGIA KÄNNYKKÄ-SUOMESSA:
USKON JA TIEDON KURIMUS


Motto: Kaikki näkemykset, jotka eivät ole kummallisia, ovat vääriä.


KIRKKO JA ASTROLOGIA

Usko on aina kiihottanut äärimmäisiin asenteisiin. Kristinusko ei ole ollut poikkeus - pikemminkin tyyppiesimerkki. Kun keisari Konstantinus määräsi katakombeista ylösnousseen krisinuskon Rooman valtionuskonnoksi, se alkoi välittömästi ahdistella muita uskontoja ja oppeja. Kysymyksessä on ikiaikainen ihmiskunnan ongelma: kun minulla on "Totuus", minun pitää tappaa ympärilläni kaikki muut, jotka edustavat erilaista näkemystä, uskoa, oppia tai ideologiaa. Jo 300-luvulla tuli voimaan lakeja, joilla voitiin tuhota astrologisia välineitä, kirjoja ja tiedon välittämisen ja opettamisen mahdollisuuksia.

Syyt vainoon olivat varsin yksinkertaiset: astrologia oli oppi, joka koettiin kilpailijaksi kristityn jumalan kaikkivaltiuden kanssa. Jos tähdet määräsivät ihmisen elämästä ja kuolemasta, jumalan kaikkivalta oli kyseenalainen. Toinen aihe saatiin astrologian yhteydestä pakanallisuuteen ja kreikkalaisten ja roomalaisten entisiin jumaliin - joita astrologian mytologia on paljolti kiittäminen. Kuten jotkut fundamentalistit vieläkin, jyrkät käännynnäiset - kuten Augustinus - samaisti astrologian pahoihin henkiin. "Pahoiksi hengiksi" nimeäminen on kenties maailman yksinkertaisin ja vanhin tapa päästä eroon kiusallisista vastakohdista - ja samalla jakaa oma minä kahtia: hyvään, jonka hyväksyn ja pahaan, jonka torjun. Kirkon perinteessä se on samaa kuin lännenmiehen automaattinen reaktio vetää esiin colt ja ampua kiusankappale hengiltä. Krisinuskon historia sisältää kuvottavan tarkkoja esimerkkejä siitä, miten kielteiset ajatukset ja tuntemukset projisoidaan välittömästi ilman ajatuksen häivääkään "vääräuskoisiin" tai "pakanoihin". Kristinuskon naivein taktiikka on ollut, kiihottaa ihmisten pelkoa pahoihin henkiin jotta kristinusko itse voisi tulla "pelastamaan" ihmisparat. Toledon kirkolliskokouksessa (+ 400) astrologia tuomittiin väkevästi: "Joka astrologiaan tai mathesikseen uskoo, olkoon kirottu." (1)

Myöhemmät suhteet astrologian ja kirkon välillä ovat olleet kirjavat. Astrologian kukoistuskautena renessanssin aikana, monet paavit olivat perehtyneet siihen ja käyttivät sitä aktiivisesti. Käyttö ei suinkaan merkinnyt "luonteenkuvausta" kuten nykyään, vaan maagista tapaa vaikuttaa ajan luonteeseen planeettavoimien kautta. Uskonpuhdistuksen toimeenpanija, Martti Luther, tutustui myös astrologiaan koska se kuului ajan henkeen. Hän kirjoitti esipuheen erääseen astrologi Lichtenbergin oppikirjaan ja oli aluksi varsin myönteisellä kannalla astrologian suhteen. Hän katsoi, että tähtien kautta jumala voi opettaa ihmisiä kunnioittamaan itseään. Myöhemmin hänestä tuli epäilevämpi ja kriittisempi nähtyään ystävänsä Philip Melanchtonin astrologisten ennustusten osuvan usein harhaan. Mahdollisesti Lutheria pelotti myös astrologian vaikutus massoihin. Muutos näkyi myös hänen teologisessa ajattelussaan, josta Edward Westermarck on sanonut, että Lutherin vanhuuden teologia muuttui yhä enemmän "...älyperäiseksi, kunnes siihen ei lopulta sisältynyt juuri muuta kuin oikeaoppisen uskontunnustuksen eräille artikloille annettu sisäinen hyväksyminen."(2)

Kun uskonto menetti maallisen valtansa ja kirkon ja valtion ero tehtiin selväksi valistuksen aikana, uskonnon aktiivinen vaikutus henkisen elämän johdossa ja absoluuttisen totuuden jakajana häipyi taustalla. Silti esimerkiksi Suomessa, jossa valtio on taannut yhdelle kirkkokunnalle monopoliaseman, kirkko ja sen edustajat käyttävät muinaista auktoriteettiaan surutta hyväksi polkien muiden uskontoja, niiden edustajia, uususkontoja ja "hengen markkinoista" kilpailevia oppeja. Vaikka se tehdään siististi ja kohteliaasti, julistuksen henki ei ole lainkaan suvaitsevainen, vaan perustuu edelleen koomiseen ajatukseen, että maailmassa on "yksi oikea uskonto" - ja miten hyvin sattuikaan, muista uskomuksia vähättelevä oma usko on se oikea. Tätä identifikaatiota voi pitää ihmiskunnan sitkeänä lastentautina - ja tuhoavana sellaisena.

KIRKKO JA ASTROLOGIA TÄNÄÄN

Kirkon tutkimuslaitoksen johtaja Harri Heino kirjassaan Mihin Suomi uskoo (3), kirjoittaa "Astrologiaan uskotaan vaikka mitään tieteellistä näyttöä sen uskottavuudesta ei ole". Tämä on tietenkin ehdottoman mielenkiintoinen lause koska se sisältää implisiittisen olettamuksen, että tieteen tutkimusmenetelmillä jokin "uskomus" voitaisiin todeta "todeksi". Onko näin koskaan käynyt tieteen historiassa? Kirkon työllistämä tutkimuskeskus ei näytä oivaltaneen, että tieteen keinoin ei ole kristinuskon jumalasta, dogmeista kuten neitseellisestä syntymästä tai Kristuksen ihmiskunnan pelastustehtävästä saatu mitään näyttöä - eikä saada. Tieteen ja uskon roolinjako on mennyt sekaisin ja Harri Heino kirjassaan tekee mahdottomia taikatemppuja "tieteellään". Hänellä on kaksi kättä, vasen on usko ja oikea tiede. Itselleen teologina hän antaa luvan käyttää molempia kättä, uskoa jumalan kaltaiseen tyystin epätieteelliseen käsitteeseen, mutta tieteen tukemana hän kieltää mahdollisuuden muihin (usein vähemmän räikeisiin uskon muotoihin kuin jumalan olemassaoloon) uskomuksiin.

Luulisi Kirkon Tutkimuslaitoksen johtajan tietävän nykyisen tieteellisen uskonnontutkimuksen ja raamatuntutkimuksen tiimoilta, että jos sovellamme tieteen - ja varsinkin luonnontieteen - kriteerejä kristinuskoon, siitä ei jää mitään "todisteita". Tieteellinen raamatuntutkimus on osoittanut suuren joukon raamatun episodeista ja kokonaisista kirjoista olevan joko myöhempiä lisiä, legendoja, koristuksia, puhumattakaan niiden uudelleenmuokkauksista ja mahdollisista väärennöksistä. Niinpä järjen todisteita ei logiikan mukaan saa vaatia muiltakaan uskonnoilta, uskomuksilta tai opeilta. Kristinuskon perustaja - ja ainoa opin edustaja - sanoi:"Tehkää muille niinkuin toivoisitte heidän tekevän teille." Kirkon tutkimuslaitos voisi aloittaa urakkansa todistamalla kristinuskon todellisuus luonnontieteellisin menetelmin - jos se onnistuu, sen jälkeen tarjoutuu oikeus vaatia samaa muilta. Nämä roolinvaihdokset uskosta tieteeseen - ja takaisin - ovat hämmentäviä ja aiheuttavat vain syvän epäilyn, kumpi puhuu tieteen suulla, kumpi julistaa jumalan sanaa - ja mitä tekemistä näillä rooleilla on toistensa kanssa. Tieteen väärinkäyttö on tässä päivänselvä.

Lisäksi edellinen siteeraus on valhetta, kuten tässä kirjoituksessa myöhemmin osoitetaan. Tämän päivän Suomessa mediat lainaavat suruttomasti kaikenmaailman auktoriteetteja, joilla on tiedon asemasta ennakkoluuloja, asenteita ja väärää tietoa. Kun on ollut kyse astrologian tai ns. raja-alueen asioista, kaksi valtiollista henkistä auktoriteettia, tiede ja kirkko, ovat yhdistäneet voimavaransa kokien uudet tulokkaat vihollisina. Kielenkäyttö ja tyyli ovat vaihdelleet, mutta perusasenteet ovat pysyneet yhtä kielteisinä ja törkeinä. Inkvisitiolle ei saa enää helposti valtion rahoitusta, mutta ei sitä tarvitakaan jos inkvisitio toimii ihmisten mielissä ja välittyy koulujärjestelmän ja yleisten ennakkoasenteiden kautta ihmismieliin.

Usko ja tiede edustavat ihmismielen kahta ääripäätä, joilla ei ole mitään yhteistä pohjaa lähteä edes keskustelemaan mistään. Kristinuskon molemmissa pääsuunnissa, katolisuudessa ja protestanttisuudessa asian ovat tehneet selviksi näiden suuntien johtajat. Niinpä Paavali kirjoitti: "Tämän maailman viisaus on hulluutta Jumalalle." (4) Jos korvaamme sanan "viisaus" sanalla "tiede", pääsemme lähemmäksi omaa aikaamme. Luther puolestaan totesi: "Kristillisen uskomme kaikki artiklat, jotka Jumala on ilmaissut meille sanassaaan, ovat järjen kannalta täysin mahdottomia." (5) Siitä huolimatta yhteistä tieteen ja uskon fraseologiaa raja-aluetta vastaan on syntynyt. Tilanne voidaan nähdä puhtaasti saavutettujen sosiaalisten ja taloudellisten etujen puolusteluna. Molemmilla on paljon menetettävää jos ns. raja-alue, "New Age" -ilmiöt ym. vastaavat saavat jalansijaa tässä kulttuurissa, koska ne voidaan nähdä "kolmantena henkisenä tienä" puhtaan uskontunnustuksiin sitoutuneen uskon ja yhtälailla dogmaattisen tieteen välillä. Tälläisen kolmannen tien avaamat myönteiset kehitysnäkymät ovat varteenotettava tekijä nykyisesssä tieteen ja uskon jakamassa skitsoidisessa tilanteessa (6). Ne, joiden onnistuu olla uskossa ja tehdä tiedettä samalla, ovat joko jakaneet itsensä tai eivät uskalla pohtia kaksinaisuuden syvempiä syitä.

Pienikin kurkitus uskovien tiedemiesten selityksiin (7) osoittaa, että yleisin malli selvitä tilanteesta on sanoa, että vaikka ihminen tunkeutuu tieteineen mihin tahansa, ei hän tule löytämään syytä elämän perustapahtumille. Syy maailmakaikkeuden olemassaoloon ja tapahtumiseen on Jumala. Näin maailma tulee jaetuksi luonnonlakien hallitsemaan aineelliseen elämään ja spirituaaliseen Jumalan valtakuntaan, joiden välinen yhteys jää edelleen täysin epämääräiseksi. Suomessa mm. fyysikko K.V.Laurikainen on keinotekoisesti ujuttanut Jumalansa fysiikan tapahtumien tilastollisen todennäköisyyden taustalle. Tieteelliselle aikakaudelle ei ilmestykseen perustuava usko ole ajankohtainen. Useimmat tieteilijät eivät pohdi koko asiaa, vaan keskittyvät luomaan uraansa akateemisen hiekkalaatikon reunoja vältellen.

Kolmas tie olisi yrittää ymmärtää miten spirituaalisen, henkisen maailman lait vaikuttavat maalliseen elämään, miten, missä ja millä tavalla ne kohtaavat? Tätä kysymystä pohtivat monet keskiajan astrologit. Itse asiassa on mahdollista tunnistaa astrologiassa tapa lähestyä juuri tätä ongelmaa. Jos Jumala on luonut maailman, ei hän tee satunnaisia ratkaisuja, vaan ihmisen ja kosmoksen välillä on vuorovaikutusta, jota ennen kutsuttiin astrologiassa planeettahierarkioiksi tai planeettaenkeleiksi. Keskiajan astrologit, joiden joukossa oli myös teologeja, pappeja, piispoja ja muita oppineita, katsoivat, että Jumala vaikuttaa maailmaan välittäjien kautta. Astrologiassa se merkitsi hierarkista, aristotelista mallia, jossa Jumala on kaiken lähde ja ylin liikuttaja ja hänen alapuolellaan ovat muuttumattomat kiintotähdet, joiden alaisuudessa ovat kiertotähdet ja kaikkein alimpana on aineellinen elämä, kuunalinen maailmamme, jossa vain muutos on pysyvää. Tämä klassinen astrologinen maailmankuva tarjosi monelle uskovaiselle astrologille perustan, joka ei loukannut myöskään kirkon auktoriteetteja tai dogmeja.

TIEDE

Pitkälle 1600-luvulle asti astrologia ja sen edellyttämä maailmankuva oli itsestäänselvästi totta. Se oli osa yhteiskunnan ja kulttuurin uskomusmaailmaa, sillä oli juurensa ajan tieteessä, taiteessa ja kansanelämässä. Valistuksen jälkeen se on yhtä ehdottomasti epätotta, humpuukia ja arvausta - niinkuin valistuksen tietosanakirjat jo asian määrittelivät. Mistä muutoksen jyrkkyys, onko maailmankuvan murros todella oikein ymmärretty? Mitkä voimat saivat aikaan muutoksen ihmisen ajattelussa, mikä motivoi muutosvoimia? Pyyteetön halu uuteen totuuteen vai sosiaaliset ja taloudelliset tarpeet?

Tiede on kokonaisvaltainen prosessi, jossa tietyn aikakauden saavutetut tulokset kumoloituvat pikku hiljaa kasvavaksi tiedolliseksi pääomaksi. Ääritieteellisyyttä ei voi nostaa tieteen ihanteeksi. "Skeptikkojen" asemaa tieteen sisällä ääri-ilmiönä ei vielä haluta ottaa käsittelyyn ja tieteen sisäinen hygienia kärsii. Ilmeisesti on niin, että tieteilijöiden enemmistö kokee ns. skeptikoiden toiminnan ja kannanotot täysin tieteellisiksi vaikka monet paljastukset sekä ulkomailla että Suomessa osoittavat, että skeptikot edustavat huoletonta propagandistista ja ideologista tieteen lobbausta ja markkinointia - eivät tieteellisen ajattelun tervettä linjaa. Ääri-ilmiöt eivät yleensä tuota yhteiskunnassa hyviä tuloksia - emme yleensä arvosta anarkisteja emmekä terroristeja, jotka edustavat sosiaalisia ääriarvoja. Skeptisismin filosofiset juuret ovat selvästi valistuksen ajan ja jopa sitä edeltäneen mekanistisen ja materialistisen "ihminen on kone" - tyyppisen ajattelemattomuuden maaperässä. Skeptisismin ongelmana on aina sama, minkä agnostikko Julian Huxley jo 1900-luvun puolessavälissä havaitsi: "Täydellinen skeptisyys ei toimi." (8) Ihmisen täytyy aina uskoa johonkin. Tieteessä se voi merkitä ongelmallista, uskovaista suhdetta tietoon sinänsä, josta syntyy vaivihkaa tieteisusko, skientismi, joka on eräs uskon muoto. Tässäkin suhteessa valistuaika oli oireellista - ensimmäinen virallinen Järjen palvonta rituaaleineen syntyi Robespierren hirmuhallituksen aikana suuren vallankumouksen nostattamassa kiihkossa.

Näin ollen kaksi on vaaraa matkalla totuuteen: dogmaattinen uskonto ja yhtä dogmaattiseksi kääntyvä tieteisusko. Skylla ja Kharybdis odottavat kurimuksen molemmin puolin totuuden Odysseysta vahtien kumpikin syväänjuurtunteita ja itsestäänselvinä pidettyjä etujaan.

MEDIAT

Astrologiasta tehdään alituiseen kielteistä propagandaa. Koko suomalainen lehdistö, johdossa Helsingin Sanomat, julkaisee aina pikkuisia artikkeleita astrologiasta, jos ne liittävät sen johonkin kielteiseen tai mielettömään tapahtumaan. Näin se tekee myös muiden raja-alueen ilmiöiden kohdalla. Tällä yksinkertaisella menetelmällä halutaan opettaa lukijoita assosioimaan sana astrologia kielteiseen suuntaan. Valinta kuvaa tämän ajan henkeä orjallisesti seuraavan tiedotusvälineen maailmankuvaa. Medioiden maailmankuvaa kapeuttaa vielä suomalaisen kulttuurin lyhyet ja yksipuoliset perinteet, joiden rasitus on painava.

Tiedotusvälineiden varsinainen, oikea tehtävä, on välittää luotettavaa tietoa ja informaatiota siitä maailmasta, jossa kulloinkin eletään. Sen ei pidä seurata valistusajan jäänteitä omassa maailmankuvassaan. Kaikki yksipuoliset ja omalaatuiset valinnat koituvat ennen pitkää tiedotusvälineiden tappioksi. Sama mentaliteetti on vallinnut kaikissa medioissa, niin sähköisissä kuin perinteisissä. Kielteisen propagandan taustalla häämöttää tietysti yhteiskunnan ääritieteelliset auktoriteetit, jotka saavat kielteisen sanomansa läpi helposti kaikissa tiedotusvälineissä ja joiden papukaijoiksi toimittajat asettuvat arvellessaan edistävänsä tiedon vapauttavaa tehtävää. Mutta tiedotusvälineiden kuva tieteestä ja se tekemisestä on usein toivekuvien ja illuusioiden varassa. Toimittajilla ei ole aikaa eikä innostusta tutustua tieteentekemisen ongelmiin vaan suhde on latistunut passiiviseksi auktoriteetin ja tyhmän oppilaan suhteeksi - tiedemies kertoo kuinka asiat ovat ja toimittaja kirjoittaa kuuliaisesti ylös mitä kuuli, ymmärsi sitten asiasta jotain tai ei.

TUTKIMUS

Jokaisena ajankohtana on vallalla yleinen tieteellinen perusmalli, paradigma, joka määrää millaisilla menetelmillä ja välineillä tieteen totuutta tavoitellaan. Aika ajoin paradigma täytyy vaihtaa ja murroskautena on erityisen suuria ristiriitoja havaitun maailman ja sen ilmiöiden ja tieteen perusmallin antamien tutkimustulosten välillä. Yhä enemmän maailmankuva osoittaa vuotamisen merkkejä: ns. anomaliat alkavat tulla niin tavallisiksi, että tieteen perusmalli, joka ei niitä pysty selittämään, on kypsä murrokseen. Tämä Thomas Kuhnin (9) esittämä tieteen kehityksen malli on monella tapaa ajankohtainen. Rationaalinen maailmankuva ei lopultakaan ollut niin tiivis ja tyhjiinselittävä kuin vielä 1800-luvulla optimisti olettivat - ja toivoivat. Joka vuosikymmen esiintyy suurisuisia tutkijoita, jotka hyväuskoisesti selittävät, että "lopullinen selitys" on kulman takana, ehkä parin vuoden päästä... Pari vuotta kuluu äkkiä ja uudet ongelmat ovat siirtäneet lopullista selitystä taas "parin vuoden päähän". Tämä vastaa hupaisalla tavalla joidenkin uskonlahkojen maailmanlopun ennustusten siirtymistä aina parilla vuosikymmenellä eteenpäin kun lopunaikoja ei kuulukaan.

Tutkimukset astrologiasta ovat olleet suurelta osin toivottoman naiiveja(10) koska tieteen perusmalli on samanlainen. Sellaisia ovat mm. aurinkomerkkkitutkimukset tyyliin "Ovatko kaikki Oinaat punatukkaisia?" Kerätäänpä aineisto, muutama tuhat Oinasta, ja kuinka ollakaan, punapäitä ei ole tilastollisesti merkittävässä määrin Oinaiden joukossa. Johtopäätös: astrologia ei ole totta. Suosittu on ollut myös seuraava groteski tutkimusmalli: lähetä 100 henkilölle liuskan kuvaus, jota sanot hänen "henkilökohtaiseksi horoskoopikseen" ja pyydä vastaamaan oliko kuvaus sattuva. Ja sadasta ihmisestä kaksi kolmannesta saattaa olla sitä mieltä, että kuvaus osui nappiin.

Tämän tutkimuslajin heikkous on päivänselvä: kuvaus on aina niin ylimalkainen sisältäen latteita fraaseja kuten "Toisinaan olet teräväpäinen ja kriittinen, mutta saatat turhautuneena unohdella asioita"jne. Lähes jokainen yksilö voi samaistua näin ympyräpyöreisiin kuvauksiin, mutta astrologinen tulkinta ei ole fraaseja ja kliseitä täynnä oleva sivun mittainen tekele vaan useamman sivun, kenties 10 sivun kuvaus, johon ei kuka tahansa voi samaistua - edellyttäen että jonkinlainen oma identiteetti on päässyt normaalisti syntymään. Useat astrologiset tutkimukset ovat itse asiassa pseudotutkimuksia, tarkoitushakuisia ja edeltä käsin aineiston ja menetelmien puolesta niin sopivasti valittu, että mitään positiivisia tuloksia ei voi saada.

Tieteen ja astrologian suhdetta on analysoitu moneen kertaan, ei kannata aloittaa pyörän uudelleenkeksimistä fraaseilla: "Ainuttakaan tieteellistä näyttöä astrologiasta ei ole tutkimuksissa löydetty". Se ei pidä paikkaansa. Tieteelliset huhut ja vääristymät täytyy voida pikaisesti korvata tieteellisellä tiedolla.

Äärimmäisen kriittisen tutkijan, Geoffrey Deanin katsauksessa astrologisiin tutkimuksiin (1900-1976) (11) löydetään kolme merkittävää tutkimusta, joita voi pitää ainakin lupaavina. Niitä ovat Nelsonin tutkimus lyhytaaltoradioiden lähetyshäiriöistä (1946-71), toinen on Michel Gauquelinin laaja tilastollinen työ, jossa jokin avainplaneetta on tiettyjä ammattiryhmiä edustavilla yksilöillä avainsektorissa (12), kolmas on kokonainen ryhmä ns. matching-testejä, joissa astrologit arvioivat vaikkapa 10 henkilön ammattia tai psykologisia ominaisuuksia joutuen valitsemaan viidestä kartasta oikea. Varhaisempaa matching-testiä edusti Vernon Clarkin tekemät kokeet 1959-61, joissa astrologit saivat arvioitavakseen koehenkilöiden ammatteja. Jostain syystä mieltymys ammattiryhmiin on hallinnut monia astrologisia kokeita. Melko perustelemattomasti oleteteaan, että ollakseen "totta", astrologisen kartan ja ihmisen valitseman ammatin välillä täytyy olla vastaavuus. Viime vuosina planeettavaikutusten vaikutuksia ovat saaneet tilastollisesti merkittävästi esille esim. Kollestrom, joka ont kollegoineen tutkineet Marsin ja Saturnuksen vaikutuksia metallien kemiallisen rakententeen muutoksiin (13). Kukaan ei kiellä, etteikö astrologian kannalta mielekkäiden tutkimusasetelmien laatiminen ole vaikeaa. Uusia näkökulmia ja ongelman asetteluja kaivataan, mutta ennenkaikkea on välttämätöntä poistaa tieteelliseen paradigmaan kuuluvia jäänteitä mekanistis-materialistisesta tieteisuskosta.

Vaikka edellä mainituissa kokeissa on saatu positiivista näyttöä astrologian toimivuudesta, koemenetelmien luonnetta voi pitää vähintäänkin ongelmallisina sovellettuna astrologian kaltaiseen kokonaisvaltaiseen järjestelmään. Tieteentekeminen on ollut reduktiivista, jolloin jokin tekijä tai pari on otettu kokonaisuudesta erilleen ja yritetty eristää sen merkitys ja analysoida kokeiden tulokset tilastollisten merkittävyyksien tasolla. Astrologia on juuri tälläisen lähestymistavan vastakohta. Määrällisten menetelmien käyttöä ja erityisesti tilastotieteen soveltamista kaikkeen mahdolliseen on kritisoitu monella taholla. Arthur Koestler, reduktionismin vanha kriitikko, sanoi: "Ovelat idiootit ovat ottaneet vallan (tieteessä) itselleen." Matching-tyyppiset testit saivat jalansijaa laadullisina testeinä koska ne sisältävät astrologien vaatiman kartan kokonaisvaltaisuuden periaatteen. Niissä ei tutkita jotain redusoitua yhden tai kahden tekijän vaikutusta vaan ihmisen ja kartan välistä suhdetta, mikä on jo edistysaskel. Sellaisia tutkimuksia ovat tehneet mainittu Clarck sekä Dobyns ja Vidmar (14). Ruotsalainen koe persoonallisuustestien ja astrologian välillä oli myös lupaava, (15) mutta toinen vastaavanlainen ei.

Usein kokeenlaatijan tiedostetut tai tiedostamattomat ennakkokäsitykset vääristävät kokeen. Hyvä esimerkki on paljon siteerattu Shann Carlsonin 1985 tekemä kaksoissokkokoe. Carlson on amerikkalainen psykologi, joka käytti kokeessaan persoonallisuustestin (CPI- California Personality Inventory) kyselykaavaketta, jonka koehenkilöt täyttivät. Ne ja kaksi muuta kontrollitarkoituksiin käytettyä kaavaketta lähetettiin astrologeille, joiden tehtäväksi jäi laatia koehenkilöiden syntymäkartat ja valita, mikä kartta vastasi mitäkin persoonallisuustestin vastauksia. Astrologit laativat lyhyen tulkinnan koehenkilön (ja kontrollihenkilöiden) kartoista. Koehenkilöä koskeva tulkinta ja kaksi lumetulkintaa luettiin kullekin koehenkilölle. He saivat valita oikean näiden joukosta. Valitettavasti koejärjestely onnahti pahasti jo sitä ennen. Koehenkilöitä pyydettiin valitsemaan oma, oikea persoonallistestiä (CPI) vastaava tulos, mutta heillä oli suuria vaikeuksia löytää omansa. Se osoittaa, että jos vaaditaan astrologia valitsemaan oikea persoonallistestin vastine henkilölle, olisi hyvä, että persoonallisuustestin validiteetti olisi käynyt selväksi. Näin ei tapahtunut, ja kokeen kielteiset tulokset astrologialle eivät kerro sen enempää kuin sen, että ihmisten on yhtä vaikea valita itseä koskeva persoonallisuuskuvaus psykologisten mittareiden mukaan kuin astrologian mukaan. Pienempi puute koejärjestelyissä oli vielä se, että astrologit eivät saaneet tietää edes koehenkilöiden sukupuolta (16).

Miksi ei sitten ole järjestetty enemmän kokeita, miksi astrologit eivät ole saaneet aikaan näyttöjä? Dennis Elwell (17) vastaa tähän sanoen, että astrologin täytyy elää ja toimia ammatissaaan tiiviisti. Ei häneltä voi odottaa resursseja eikä rahaa järjestää monimutkaisia koetilanteita, ostaa välineitä, palkata avustajia, tiloja ja muuta tarvittavaa. Julkinen rahoitus astrologisiin tutkimuksiin on tietysti ollut minimaalista ja miltei olematonta. Suomessa eletään tässä suhteessa vuotta 0. Mikä olisi tilanne jos astrologisiin tutkimuksiin sijoitettaisiin 100 miljoonaa markkaa, alkaisiko löytyä jotain uutta?

Moni maallikko ei ymmärrä, että tieteen tekeminen on myös rahasta kiinni. Jos jokin suosittu tutkimusalue saa jatkuvasti runsaasti rahoitusta, se alue todennäköisesti poikii lupaavia tuloksia ja mahdollisuudet jatkotutkimuksiin avautuvat helposti. Astrologia ja muut raja-alueen ilmiöt eivät kuulu minkään valtion (lue: meidän verorahojen) tukeman tutkimuksen piiriin. Tutkimus täytyy itse rahoittaa tai löytää sponsori, joka on miljoona kertaa vaikeampaa kuin löytää joku rahoittamaan hiihtäjän uraputkea.

Jos lähdemme tilanteesta 1800-luvun tieteessä, kehitys on kääntynyt astrologialle suotuisammaksi. Tiedemiehiä, jotka myöntävät astrologian totuusarvon on aina ollut ja on yhä olemassa: Hans Eysenck on eräs heistä, tähtitieteilijöistä Percy Seymour. Molemmat ovat myös perehtyneet aiheeseen jo perusteellisesti verrattuna niihin, jotka mollausmielessä esiintyvät julkisuudessa tai laittavat liikkeelle kliseiden kokoelmia ja tieteellisiä huhuja. Lisäksi on koko joukko vaiteliaita tieteentekijöitä, jotka ovat perehtyneet asiaan yksityisesti, mutta jotka eivät halua tulla julkisuuteen keskustelemaan asiasta peläten leipänsä ja tieteellisen asemansa puolesta.

TEKNIIKKA

Astrologinen eläinrata ei ole sama kuin tähtitieteilijöiden käyttämä, mutta se ei tee siitä "väärää" eläinrataa. Astrologit ovat kautta aikojen tienneet kevätpäiväntasauksen siirtymästä, prekessiosta, taaksepäin. Monet astrologit olivat ennen myös astronomeja ja matemaatikkoja ja tietoisia tähtitaivaan ilmiöistä - kuten nytkin. Ns. sidereaalinen eläinrata poikkeaa nykyisin osapuilleen yhden merkin (30°) verran trooppisesta eläinradasta. Trooppinen eläinrata perustuu Auringon vuotuiskiertoon, jonka nollapiste on aina Auringon saapuminen eläinradan eteläiseltä puolelta pohjoiselle, joka kohta on 0° Oinasta. Siitä laskien jokainen merkki käsittää 30° suuruisen viipaleen avaruutta. Merkkien symboliikka palautuu myyttisiin teemoihin. Merkkien nimitykset ovat samat kuin antiikin aikana vaikka merkit ja tähtikuviot eivät enää ole samalla kohtaa taivasta. Tämä aiheuttaa vieläkin sekaannusta. Siitä huolimatta astrologeilta ei kannata tulla kysymään: ettekö te tiedä, että eläinradan alkukohta on nykyisin Kalojen merkissä? Yhtä hyvin astrologi voisi kysyä astronomilta: miksi te mittaatte planeettojen ja tähtien asemaa taivaanekvaattorilla tuntikulmissa? Vastaus tietenkin on, että se on hyödyllisempi mittaustapa kuin muut mahdolliset. Samoin trooppinen eläinrata on hyödyllinen ja käyttökelpoinen astrologisiin tarkoituksiin. Vanhimmat 12-merkkiä sisältävät eläinradat ovat historiankirjoituksen mukaan noin vuodelta -400, mutta asiasta kiistellään jatkuvasti. Erityisen pulmallista on selvittää, missä vaiheessa ylipäätään tultiin tietoiseksi, että oli olemassa kaksi eläinrataa, trooppinen ja sideerinen.

Koska astrologialla ja astronomialla on pitkä yhteinen taival takanaan, ne ovat vaikuttaneet suoraan toisiinsa. Vasta 1600-luvulla alkanut luonnontieteen kehitys leikkasi erilleen nämä siamilaiset kaksoset ja synnytti myös omalaatuista vihamielisyyttä astronomien leirissä, joka asiantila jatkuu yhä ja esiintyy vakiintuneina reaktioina ja reflekseinä - todellisena esimerkkinä koulutuksen tuomasta standardisoitumisesta - aina kun asiasta puhutaan. Reaktioiden ja refleksien olemassaolosta on saatu viime vuosinakin runsaasti kokemuksellistä näyttöä - eli vihanpito jatkuu ja refleksi on urautunut osaksi "sivistystä". Mitä se kertoo tieteestä? Ainakin sen, että se on ihmisten luomaa ja ylläpitämää toimintaa, jossa asenteet, ennakkoluulot ja kyselemättömät perinnemallit siirtyvät sukupolvelta toiselle ja tieteen kyky tutkia omaa varjopuoltaan, on unohdettu autaasti. Tiedemaailmaa voi pitää omana pienoisyhteisönä, jossa on myös omat häiriönsä ja patologiset ongelmansa. Uusia näkökulmia vastaan suunnattu emotionaalinen vihamielisyys on eräs oire tästä.

ASTROLOGIAN LUONTEESTA

Dane Rudhyar, 1900-luvun astrologian uudelleenmuoilija, lausuu monissa kirjoissaan(18) sen totuuden, että astrologinen kieli on kuvausta ihmisen muodollisesta olemuksesta, ei sisällöllisestä, kouriintuntuvasta olemisesta ja tekojen tuloksista. Astrologinen kuvaus ei tänä päivänä pyrikään ennustamaan "kohtaloa" vaan kuvaa kartan, horoskoopin, antamalla symbolisella tasolla ihmisen "muotoa", tiettyjen arkkityyppisten merkki- huone- ja planeettaarkkityyppien kautta. Ihmisen elämää säätelee biologinen perimä ja sosiaaliset ja ympäristölliset tekijät, jotka eivät kartalta voi näkyä. Toinen vaihtoehto katsoa asiaa on se, että kaikki edellämainittu sisältyy erottamattomasti jokaiseen kartan tekijään (19). Kartta ei kerro, onko kyse mustasta, valkoisesta vai keltaisesta ihmisestä, ei edes sitä, onko se ihmisen vai kissan kartta. Ei myöskään ole sama asia tulkita miehen ja naisen karttaa. Tulkitsijan on tiedettävä millä tasolla kartan osoittama alkuhetki liikkuu. Kartasta ei "näy" ihmisen fyysisiä ominaisuuksia, ei pituutta, ei kengännumeroa eikä älykkyysosamäärää. Kartta on täynnä symboleita, joita ei voi kääntää yksiselitteisesti ihmisen konkreettisen elämän kielelle. Siirtyminen horoskooppi-sanasta "kartta" -sanaan on jo vihje; kartta on abstrakti kuva maastosta, ei itse maasto. Määrällisesti orientoitunut luonnontiede ei tietenkään ole oikea taho kertomaan mitä laadullisessa maailmassa tapahtuu. Jos valitsee yhden näkökulman: kaiken täytyy olla määrällistä ja siten mitattavaa, menettää muut näkökulmat. Konkreettista elämää ehdollistavat monet mainitut taustatekijät. Mutta mikä on sitten tämä arkkkityyppinen olemus? Se voidaan määritellä minimaalisesti kuten Jung: "Arkkityyppi on peritty psyyken toimintapa." (20) Peritty ei tarkoita että arkkityypin sisältö on biologisesti perittyä. Richard Tarnas sanoo astrologian arkkityyppisestä luonteesta näin: "Astrologiset yhteensattumat viittaavat fyysisen universuminen järjestäytyneen tiettyjen muodollisten arkkityyppien mukaan, jotka eivät ole pelkästään mekaanisia vaan ovat persoonallisesti koettavia, eläviä ja inhimillisesti mielekkäitä. Ja siksi maailmankaikkeus ei ole kone vaan sielutettu kokonaisuus, anima mundi." (21) Jokainen astrologi tulkitsee karttaa omien idiosynkrasioiden ja hankitun kokemuksen ja lukeneisuuden perusteella. Siten tulkinnat eivät ole identtisiä eikä ole tarkoituskaan olla. Päinvastoin kuin keskiajan astrologit, jotka uskoivat deterministiseen maailman malliin, nykyajan astrologia kallistuu enemmän sille kannalle, että ihminen itse luo kohtalonsa, konstruoi elämänsä annetuista aineksista. Kartta kuvaa sitä prosessia, jolla tämä konstruktio tehdään.

ASTROLOGIA KOKEMUKSENA

Jokainen elämää ja omaa ihmisyyttä selittävä tai jäsentävä näkemys, oppi tai usko on myös henkilökohtainen kokemus, joka merkitsee itselle paljon, mutta ei välttämättä kenellekään toiselle. Astrologia on pitkä kehitystie ja se sopii vain aikuiselle ihmiselle, joka on kiinnostunut itsestään ja omasta kehityksestään. Tulokset hän kirjaa omaan psyykeensä ja käytännön elämäänsä, eikä ole velvollinen niitä mainostamaan tai julkistamaan. Astrologian kokemusperäinen vakuuttavuus on asia sinänsä. Useimmat kotimaisista ja ulkomaisista tunnetuista astrologeista ovat aloittaneet uransa epäilijöinä tai suorastaan kieltäjinä. Astrologian sisäistämisen jälkeen harva on pettyneenä poistunut ja jättänyt koko asian (22). Astrologi saa päivittäin vahvistusta järjestelmänsä toimivuudesta - kuten Galileo sanoi kardinaaleja vastaan: Eppue - si muovo - se pyörii sittenkin ja toimii vastaväitteistä huolimatta. Astrologiaa aloitettaessa ensimmäinen koekaniini on oma minä. Omaa karttaa ja saavutettua ymmärrystä minästä täytyy vertailla. Jos nämä eivät sovi yhteen, henkilö voi todeta, että astrologia ei purrut - ei ainakaan hänen tapauksessaan. Silloinkaan hän ei voi kiistää, etteikö se todentuisi jonkun toisen kohdalla. Alkuvaiheen jälkeen kokemusperäistä aineistoa tarjoavat sukulaiset, ystävät, elämänkumppanit ja yhä laajeneva piiri muita ihmisiä. Näin suhde ihmisyksilöiden ja heitä symboloivien karttojen välillä säilyy. Oman minän kokemukset ovat tieteen kannalta subjektiivisia, omakohtaisia ja alttiita omille painotuksille, värityksille ja vääristymille. Näin on ja täytyy olla. Siitä huolimatta useimmat astrologiasta kiinnostuneet pystyvät välittämään toisille ihmisille henkilökohtaisia kokemuksiaan astrologisen kielen kautta ja tulevat ymmärretyiksi. Se on merkki siitä, että subjektiivisuus on vain suhteellista.

JA NIIN

Ajattelipa mitä tahansa astrologiasta, on myönnettävä, että sillä on ollut ja on yhä, erityinen asema myös länsimaisessa kulttuurissa. Se ei liity uskomusperinteeseen kuten Intiassa tai muinaisissa Meso-Amerikan kulttuureissa vaan on sopeutunut nykyvaiheessaan lähinnä psykologiseksi itsetuntemuksen välineeksi. Toisaalta sen piirissä muhivat monet muut suuntaukset eikä kokonaan ole hävinnyt sen sakraalinen luonne maailman järjestyksen, kosmoksen peilinä. Astrologia voidaan nähdä "...patriarkkana suurenmoisten ideoiden perheessä, joka on jatkuvasti muokannut ja ruokkinut ihmiskuntaa." (23) Henkilökohtainen vakuuttavuus on aina ollut merkittävä tekijä astrologiassa. Sen vuoksi siitä kiinnostuneiden joukko on aina ollut nimekästä. Monia maailman mahtavia, poliitikkoja, taiteilijoita, kulttuurivaikuttajia ja ajattelijoita astrologia on koskettanut ja puhutellut. Ei ole samantekevää, että Goethe aloittaa elämäkertansa oman horoskooppinsa kuvailulla (24) tai että Zachris Topelius (25) maadoittaa oman olemassaolonsa hetkeen, jolloin hän näki päivänvalon ja aloitti elämänsä "tähtien turvattina". Astrologiaan "uskoneiden" lista on kyllin vaikuttava kenelle tahansa, joka haluaa tietää, liikkuuko hyvässä seurassa. Platonista Henry Milleriin voi seurata eri aikojen suurten ajattelijoiden, tutkijoiden, taiteilijoiden ja käytännön ihmisten myönteisiä kannanottoja astrologiasta. Elämän synnyssä on aina kosmiset (26) mittasuhteensa. Jos tiede tai usko peittää tämän näkymästä, niillä on oma lehmä ojassa - eikä niistä ole Tuntemattoman Totuuden ystäviksi.

Kun kreikkalaisen taruston argonautit purjehtivat etsimään kultaista taljaa, he joutuivat matkallaan kapeaan salmeen, jonka toisella puolella heitä uhkasi meret kitaansa nielaiseva Skylla ja toisella puolella kuusipäinen hirviö Kharybdis. Taru kuvaa sattuvasti nykyajan totuudenetsijän, purjehtijan, tilaa: äärirationalistinen tiede uhkaa toisella laidalla ja dogmaattinen usko toisella reunalla. Tästä huolimatta purjehduksen on määrä jatkua eteenpäin.

Viitteet

1) Raimo A Nikula: Astrologian historia, RAN, 1993. 2) Edward Westermarck: Kristinusko ja moraali. Otava, 1984. 3) Harri Heino: Mihin Suomi uskoo, Otava, 1990 4) siteerattu Westermarck 5) siteerattu Westermarck 6) Ks. Matti Luoma: Länsimaisen ihmisen kaksi uskontoa: kristinusko ja rationalismi. 7) John Glover Monsma (Ed.): The Evidence. Ei kustantajaa, painopaikkaa, vuotta... 8) Julian Huxley: Religion without Revelation. Mentor Book, 1961. 9) Thomas Kuhn: The Structure os Scientific Revolution. 10) Percy Seymour: Turning to the Music of Planets. Arkana, 1993 11) Dean & Mathers: Recent Advances in Natal Astrology. 12) Nikula, Raimo A: Maan ja taivaan väliltä otsikolla Tapaus Gauquelin - vielä kerran. RAN, 1997. 13) Nick Kollerstrom: The Metal - Planet Relationship. Borderland Sciences, 1993. 14) Dean & Mathers: Op.cit. 15) Maj Björk & Marie Sjöberg: Astrologi - Psykologi. Personlingheten ut ur vidare perspektiv? Lunds universitetsbibliotek, 1983. 16) Shann Carlson: Double-Blind Test of Astrology. Nature vol. 318, no. 6045, 1985. 17) Elwell, Dennis: Astrological Journal 3/1988. 18) Rudhyar, Dane: The Practice of Astrology. Shambhala, 1978. 19) Ks. Thorvald Dethlefsen: Kohtalo on haaste. Karisto, 1986. 20) Richard I. Evans: Jung on Elementary Psychology. RKP, 1976. 21) Richard Tarnas: Western Man at the Threshold. Astrological Journal July/August 1991, vol XXXIII, no four. 22) David Hamblin, englantilainen astrologi on harvoja tunnettuja "käännynnäisiä". Hän totesi näytön astrologisesta todistettavuudesta olevan riittämättömän ja lopetti astrologisen toimintansa. 23) Robert Parry: Astrology's Complete Book of Self-Defense.Quantum, 1990. 24) J.W.Goethe: Tarua ja totta. 25) Z.Topelius: Välskärin kertomukset.


   Takaisin